...You touch me in many many ways, but I’m shy can’t you see?... Tämä balladi koskettaa sydäntäni niin monta kertaa. Sonata Arctican biisi Shy. En ole oikeastaan koskaan kuunnellut mitään rockkia ja muutenkaan Sonata Arctican biisejä, mutta kun Toni sattui kuuntelemaan tätä, se iski suoraan. Love,Love,Love tuntui ihanalta olla rakastunut. Mutta ei ollut ihanaa peitellä sitä. "Toni", ajattelin ja hymyilin. Hän ei vielä tiennyt tunteistani eikä kukaan muukaan paitsi Tua, jolle kännipäissäni vahingossa satuin kertomaan. Piirsin matikan kirjaan sydämen ja huomasin että en ollut tehnyt vielä läksyjäkään. En jaksa millään, joten painan pääni pöytään ja nukahdan. - Mitä tämä tarkoittaa? Opettaja kysyy minulta matematiikan tunnilla. Huokaisen väsyneesti ja kohautan olkapäitäni. - Vai et tiedä? No selvitetäänpä asia koulunjälkeen. - Vittu mä en oo jäämässä mihinkään! Huusin opettajalle ja juoksin ulos luokasta, pamauttaen täysillä oven kiinni. "Vittu" ajattelin raivona vaikka oikeastaan en tiennyt miksi raivostuin. yläaste ei ollut alkanut minun kohdallani hyvin. Toni: Lenita ei tiennyt, että muillakaan ei mennyt kovin hyvin koulussa. Sillä samana päivänä 7b luokan tunnilla istui poika. Opettaja oli pitänyt pitkän tunnin ja nyt oli tarkoitus tehdä muistiinpanojen pohjalta pieni esitelmä. Ikävä kyllä tyhjän vihon pohjalta on vaikea laatia mitään ja niinpä tunnin jälkeen jäi useampikin esitelmä palauttamatta. Opettaja tuli pulpetissa sivuttain istuvan pojan luokse ennen tunnin loppumista ja katseli, kuinka tämä pyöritteli kynää sormiensa välissä täysin ajatuksissaan. - Mikset ole kirjoittanut tähän kysymykseen vastausta ollenkaan? Käsittelimme aihetta koko tunnin, Opettaja kysyy pojalta palauttaen tämän takaisin maan pinnalle. - Sovitaan vaikka, että on moraalini vastaista kirjoittaa vastausta kyseiseen kysymykseen.Totean virnistellen ja saan aikaiseksi naurunpyrskähdyksen luokassa. - Toni Juhani Karuneva, ainoa moraali, josta täällä pitäisi keskustella, on sinun työmoraalisi... opettajan lause keskeytyy kellon kovaan ääneen, joka kertoi koulun päättyneen. Kaikki lähtevät ulos luokasta tuolit kolisten ja äänekkään puheensorinan täyttäessä hetkessä koko koulun, livahdan ulos luokasta sekasorron turvin ja jätän hölmistyneen naisopettajan, kuin nallin kalliolle keskelle autioitunutta luokkaa. Ulkona avaan kännykkäni ja huomaan äidiltä tulleen viestin, ?Olemme sukulaisilla käymässä, isälläsi on vara-avain mukana, joten mene vaikka jonkin kaverisi luokse koulun jälkeen.? tuhahdan harmistuneesti ja otan pyöräni telineestä koulun edestä. Ajattelen, etten jaksa mennä kenenkään kaverini luokse, kun muutaman tunnin päästä alkaa kuitenkin harkat. Yhtä hyvin voin mennä suoraan treenikämpälle, jonka jääkaapissa muistelen nähneeni muutaman pakastepitsan, kyllä niillä iltaan asti eläisi. Kämpälle päästyäni livahdan sisään ja potkaisen kengät jalastani, muut tuskin tulevat vielä pariin tuntiin, joten nappaan reppuni mukaani ja istun sohvalle. Kaivan mp3-soittimeni esiin ja laitan sen soimaan, niin kovalle, että en kuulisi, vaikka pommi tiputettaisiin naapuritalon päälle. Teen nopeasti vähäiset läksyni, paremman tekemisen puutteessa. Viskaan sitten reppuni tympääntyneesti nurkkaan ja heittäydyn makaamaan upottavalle vanhalle nahkasohvalle. Suljen silmäni ja keskityn täysin pauhaavaan musiikkiin. Lenita: "Voi kylmä julma mailma minkä kohtalon minulle asetitkaan kun laitoit minut tähän paska yläasteeseen?" Ajattelin vihaisesti kun jouduin kuuntelemaan biologoan opettajan saarnaa käytös tavoista, läksyjen tekemisestä ja blaa blaa blaa. Ei voi vähempääkään kiinnostaa. Katson kelloonpäin ja huomaan kellon olevan kohta puoli neljä. "Myöhästyn kitaratunnilta jos tuo papukaija ei lopeta" Yhtäkkiä puhelimeni alkoi soimaan ja tuntui, että pelastus olisi saapunut. Maikka vaan sattuu aina pilaamaan sen. -Puhelin kiinni. Heti! -Vitut sulle, kun mulla olis kiire oikeasti mutta sä oot hidastamassa! -Opettajalle ei puhuta noin. Mitäs te sitten täällä teette jos teillä on mukamas kiire? -Hyvä kysymys. Mutta kiitos vihjeestä taidanpas tästä lähteeekkin... Juoksin ulos luokasta opettajan kiroilu huutojen saattelemana. "Ja tuon pitäis kanssa olla opettaja, aika nössö sellaiseksi" -Hanipuppelis ihanuutemme meidän pelastajamme! No niin nyt pelastat meidät tolta seksipommi diktaattorilta, Toni sanoi ja meni Miron taakse piiloon. -Mitä helvettiä sä nyt....? -Mirtti se ajatteli laajentaa vähän valtaansa ja ny meidän pitäis kuskata hedelmiä hedelmä tarjottimella ja stripata sitte lannevaatteet päällä. Kun Mirtti sattui huomaamaan että nyt Tonillakin oli lannevaatteet päällä, purskahdin nauruun. "Hyvä sixpäkki, käyttäisi tota joka treeneissä" hän ajatteli mutta ei tietenkään sanonut sitä ääneen. -Kuka oli ensimmäisessa strippaus vuorossa? Toni punastui ja sanoi sitten: -Minä. -Uu, olisin halunnu nähdä sen. Pitäisköhän ilmoittautua tuohon stripparijonoon? -Miroo! -Läppää hei! Mä meen nyt tiputtamaan diktaattorin päästä kruunun, Miro sanoi hiljaa ja osoitti Mirtin kruunua joka oli hänen päässään. -Arvoisat uljaat seksiorjani! Tuokaa minulle vettä! -Terve, Miro sanoi ja tiputti kruunun Mirtin päästä. -Aijjaa sä tulit jo. Treenit käyntiin! Mirtti sanoi ja hyppäsi pystyyn. -Pitääkö meidän soittaa näillä lannevaatteilla? Toni sanoi silmät pyöreinä. -No pitää, kun kerran laitoittekin ne päälle. -No käyhän se näinki, Rajala sanoi. -Sun pömppis näkyy inhottavasti. -Puhu vaan omasta puolestasi. -Hiljaa siellä takapenkillä, nyt lähtee, Mirtti huusi ja alkoi soittamaan ja muut lähti perästä. Toni: Muutamaa tuntia myöhemmin pojat hoipertelivat ulos treenikämpältä tällä kertaa normaaleissa vaatteissa. Poikien vatsalihakset olivat hellinä kaikesta nauramisesta ja hulluttelusta. Illanaikana oli syntynyt vallankumous, jossa Mirtti oli syösty vallasta ja julisettu maanpakoon. Ikävä kyllä pojat olivat todeneet, ettei treeneistä tullut mitään, jos rumpali oli köytettynä nurkassa, joten Mirtti päästettiin vapaaksi ja lopulta pojat olivat vielä enemmän ja vähemmän kunnialla saaneet vedettyä treenit lävitse. - Meillä on porukat katsomassa isovanhempia ja mä oon kotona yksikseen koko viikonlopun. Jumaliste, onneksi nyt on perjantai, eikä tarvitse katsella maikkoja pariin päivään. Höpötin vieressäni kävelevälle Lenitalle. Hän oli juuri tulossa kitaratunniltaan. Minusta tuntui välillä siltä, että hän enemmän katseli minua sivusilmällä, kuin oikeastaan kuunteli. Olin koulussakin huomannut hännen välillä kääntyneen ja katselleen minua. En tiedä, mikä ajatuksessa, että hän katselisi minua tuntui niin ihanalta. Olimme olleet ystäviä jo pitkään, enkä osannut täysin ymmärtää, mikä nyt oli muuttunut. - Mähän voisin tulla teille yöksi, niin sun ei tarvitse olla yksin. Lenita totesi mulle. Yllätyin hänen ehdotustaan, mutta virnistin sitten leveästi, idea kuulosti kieltämättä houkuttelevalta. - Me voidaan kattoa joku elokuva. Ehdotin hymyllen ja tunsin hiipivän innostuksen. - Totta kai ja valvoa aamuun asti, jos sä haluat. Lenita jatkoi jotenkin poissaolevana. - Sä mitään pysty aamuun asti valvomaan, sähän olet ihan pihalla jo nyt. Irvailin hänelle, mutta en voinut olla tuntematta huolestuneisuutta toisen oudosta käytöksestä. Lenita mutisi jotain epäselvää vastaukseksi ja näin hänen puristaneen kätensä nurkkiin ahdistuneesti. - Onko kaikki hyvin? Kysyin hiljaa ja pysähdyin pimeälle kadulle. Muiden iloinen puheensorina katosi pian korttelin kulman taakse. Laskin käteni varovaisesti tytön olkapäälle ja pakotin hänet katsomaan itseäni silmiin. Hänen outo käytöksensä sai minut huolestumaan. Lenita: Okei, tuli vähän ylireagoitua. Vaivuin sekavaan tilaaan enkä tajunnut miten käyttäydyin. Toni vain sekoitti pääni hänen kysymyksillään, katseellaan. Poika vaati selitystä, mutta mitä voisin vastata? En voinut kertoa. En vain voinut. -Eikö me vaan voida lähtee tästä? -No ei, ennekun vastaat mulle. -NO SAATANA! -No tulihan se sieltä. Saanko mäkin tavata sen saatanan? Toni sanoi ja iski silmää. Löin käden otsalleni ja naurahdin. Kyllä se Toni osaa. -Eipäs näsäällä, jaa nyt mennään. -Ai mihin? -Ehdikkö sä jo unohtaa? No teille tietysti! -No eikun menoks! Toni huusi innostuneesti ja lähti juoksemaan ja minä hänen perässään. Mutta hitaasti se juoksu kulkee. Rakastaa ei rakastaa. Rouskuttaa, rauskuttaa. Mitä ihmettä? En pysty lainkaan keskittymään elokuvaan kaikki pyörii vain oudosti ja mahaan koskee. Tuntuu vain jotenkin oudolta olla näin lähellä sinua, Toni. -No tykkääkkö elokuvasta? -Ööh tää on aika pelottava. -Ai teletapit on pelottavia? Okei mä voin kyllä tunnustaa että mua pelotti tuo ihmeen imuri viisvuotiaana. Kivikova katseeni leveni epävarmaan hymyyn. Ei minua pelottanut elokuva, pelkäsin vain sinun läheisyyttäsi ja että tekisin jotakin väärää. -No niin laitetaan se sun peti kuntoon, Toni sanoi ja hyppäsi pystyyn. -Ai iltapalaa? Kyllä mä sitä voin ottaa, sanoin hajamielisesti. Toni tuli huiskuttamaan kättään naamani eteen varmaan tarkistakseen olenko hereillä. -Joo, mä oon hereillä. -Joo, kyllä mä sen tiesin. Sun vuode tulee sitten tuohon sohvalle, Toni sanoi ja osoitti pientä sohvaa johon suurinpiirtein Mirtti mahtuisi. Äygh! -En mä tohon mahdu! Ja mörötkin on tuolla sängyn alla piilos! -Hahha. No tuu tohon mun viereen mutta äläpäs lähentele sitten, Toni sanoi ja irvisti. "Toivon sitä itsekkin" Toni: Illasta tuli yllättävän kiva, vaikka Lenita käyttäytyikin kokoajan, kuin olisi ollut pahemmin pilvessä. Mutta ei kumpikaan meistä loppujen lopuksi jaksanut valvoa koko yötä. Käänsin Lenitalle selkäni ja aloin hitaasti riisuutua, hetken ajattelin tuntevani hänen katseensa selässäni, mutta pudistin lopulta päätäni ja ajattelin vain kuvitelleeni. Jätin vain bokserit ja t-paidan päälleni ja lähdin vessaan pesemään hampaitani. Hetken kuluttua näin peilistä Lenita ilmestyvän taakseni. Virnistin hänelle väsähtäneesti ja lähdin sitten vessasta jättäen hänet vielä sinne. Tassuttelin paljain jaloin takaisin huoneeseeni, sammutin kännykkäsi ja pujahdin sitten kylmään sänkyyni. Iho nousi kananlihalle peiton kylmyydestä ja kierähdin seinänviereen tehdäkseni Lenitalle mahdollisimman paljon tilaa. Suljin silmäni jo ja kuuntelin, kuinka tyttö tuli takaisin huoneeseen, sammutti valot ja hapuili sängyn luo. Pian tunsin hänen kohottavan peittoa ja pujottavan jalkansa vuoteeseen, makuulleen päästyään kuulin hänen kuiskaavan. - Hyvää yötä. - Hyvää yötä, nuku hyvin. Vastasin yhtä hiljaa ja huokaisin tyytyväisenä. Lenita: Myöhemmin yöllä, jolloin meidän molempien olisi kaiken järjen mukaan pitänyt jo nukkua. Tunsin pojan käden varovaisena, pelkkänä kuiskauksena kosketuksesta selälläni. Hänen sormensa sivelivät selkääni, piirsivät kuvioita kylkiluideni väleihin, ne tanssivat varovaisena niskallani saaden kylmät väreet juoksemaan selkärankaani pitkin. Olisin halunnut kääntyä, katsoa hänen tuttuja kasvojaan ja kysyä mitä hän oikein aikoi, mutta en uskaltanut liikkua, en halunnut rikkoa hetken lumousta. Lopulta tunsin hänen vahvojen käsivarsiensa kiertyvän ympärilleni, painauduin varovasti lähemmäs häntä, antaen hänen kuitenkin kokoajan luulla minun nukkuvan. - Lenita, miksi sä teet tän mulle? Kuulin hänen mutisevan. "Teen minkä?" Siihen ajatukseen nukahdin hetkeä myöhemmin, turvallisesti Tonin pitäessä minusta kiinni. Aamulla valon säteet ja liikenteen tuttu kohina herättivät minut. Tunsin jonkin painavan lantiotani ja kevyen ilmavirran niskassani. Minulta kesti hetken muistaa, mitä yöllä oli tapahtunut. Muistaessani hymyilin kevyesti ja suljin silmäni uudestaan, Tonikin nukkui vielä. Hetken kuluttua tunsin hänen venyttelevän hitaasti. - Huomenta, kuiskasin hiljaa ja sai hänet hätkähtämään erilleen. - Sori, ai sä olit jo hereillä, ei mun ollut tarkoitus. Hän mutisi ja nousi istumaan sängyn reunalle selkä minua kohti. - Sanoinko että se haittasi? Kysyin ja virnistin vinosti. - Et kai... - Mitä sä sitten soperrat? - En mä tiedä, mä vaan... - Niin? - Helvetti! Antaa olla. - Eikä anneta! Totesin tiukasti ja kömmin ylös sängystä. Konttasin pojan taakse ja kiedoin hitaasti käteni hänen ympärilleen ja halasin lujasti. Olimme hiljaa monta minuuttia ja vain istuimme hiljaa. Lopulta hänen hartiansa lysähtivät ja hän huokaisi syvään. Painoin nenäni hänen niskaansa ja kysyin vielä. - Haluatko vielä antaa olla? - En, en ikinä olisikaan halunnut. - No sitähän minäkin...