Kävelen iloisena vieressäsi. Olen rakastunut sinuun, haluaisin pitää sinut ikuisesti vierelläni. Haluaisin, että asiat olisivat aina näin hyvin. Niin hyvin, niin kuin ne ovat nyt. Pidän kädestäsi hellästi kiinni. En aio päästää ikinä irti. Näin on hyvä olla. Vierekkäin kävelemme, mutta emme vain tiedä minne olemme menossa. Mitään päämäärää meillä ei vielä ole. Meillä on koko elämä vielä edessä ja aikaa on rutkasti. Olemme kävelemässä kohti ikuisuutta. Pimeässä astelimme vain hennon tähtivyön valaistessa tietämme. Käskit minun pysähtyä. Halusit kertoa minulle jotain. Vedit minua lähemmäs. Olimme kiinni toisissamme. Aloit silitellä hiuksiani. Oloni tuntui varmalta. En aavistanut ollenkaan, että mitä olit kertomassa minulle. Avasit suusi ja aloit selittää jännittyneen oloisena minulle asioita. Katsoit minua suoraan silmiin ja kerroit, mitä oikeasti tunnet minua kohtaan. Kerroit kauniita sanoja, kaikki tuo tuli suoraan sydämestäsi. Siitä olin varma. Halusit minun tietävän kuinka paljon rakastat minua. Katsoin sinua hymyillen. En tiennyt mitä sanoa, joten hymy oli parempi vastaus. Nojauduit minuun päin. Halasit minua. Oloni ei ollut ennemmin tuntunut niin ihanalta. Nyt tiesin olevani rakastettu. Ainakin yksi henkilö rakastaisi minua. Minulle yksikin tärkeä henkilö merkitsee paljon. Minulle sinä merkitset paljon. Sinä olet se elämäni valo, mikä johdattaa minut kohti uusia ulottuvuuksia. Rakkautesi voimalla selviäisin pitkälle asti. Selviäisin loppuelämäni rakkautesi kanssa, sinun kanssasi, kultaseni. Sinä olet se ketä rakastan. En voisi ikinä kuvitella rakastavani ketään toista. Jos sinä rakastat minua ikuisesti, myös minä vannon rakkautesi sinulle. Saat viedä vaikka sydämeni, kunhan vain sen palautat joskus takaisin. Sydämeni paikka on sinun sydämeni vierellä, minun paikkani on sinun vierelläsi. Menit hiljaiseksi. Hartaan hiljaisuuden katkaisi kyyneleesi, joka vieri poskellesi. Aloit itkeä. En ollut varma, että olivatko ne ilon vai surun kyyneleitä. Irrotit otteesi minusta. Tartuit kiinni olkapäihini ja katsoit syvälle, silmiini. Kyyneleet valuivat poskiasi pitkin puserollesi. Pyyhkäisin kyyneleet pois poskiltasi. Aukaisit suusi, mutta et saanut sanoja sanotuksi. Et pystynyt. Arvelin, että jokin ei ollut nyt oikein. Jotain oli vialla. Et yleensä käyttäydy näin, et tee mitään tämän tapaista. En voinut käsittää, että mikä sinulla oli. Katsoit vieläkin syvemmälle silmiini ja aloit puhua. Kerroit, että sinun on lähdettävä. Sanoit, että tämä olisi viimeinen päivämme yhdessä. En voinut uskoa korviani. Et saisi lähteä luotani. Sinä olit se ainoa johon uskoin. En voinut käsittää, että mitä oikein tarkoitit. Olin hämilläni. Tarrauduit minuun kiinni paljon lujemmin mitä aikaisemmin. Aloit selittää tilannetta tarkemmin. En olisi halunnut kuunnella. Rakkautesi oli ainoa asia, mikä sai minut pysymään kasassa. Nyt jos lähtisit pois luotani, niin minulle ei jäisi enää mitään. En voisi elää ilman sinua, kultaseni. En ikinä voisi. Et saa tehdä minulle näin. Tämä ei ole oikein. Rakastitko minua ollenkaan? Ymmärsin kyllä, että se oli sinullekin rankkaa, mutta ajattelitko siltikään minua. Sydämeni särkyi hyvin äkkiä. Sinä särjit sen. En tajua miksi teit minulle näin. Et voinut olla niin julma. Se et ole sinä, et sinä ikinä tekisi minulle näin. Ei, en kestä tätä. Lähdit kävelemään pois, kotiasi kohti. Seuraavana päivänä koitin soittaa sinulle. Et vastannut. Ihmettelin, että mikä sinun oikein on. Et ole voinut lähteä vielä. Hätäännyin. Lähdin kävelemään rikkoutuneen sydämeni kanssa kodillesi päin. Sinne saavuttuani, ovella olivat vastassa vanhempasi. Kysäisin heiltä, että missä olit. He purskahtivat itkuun. Äitisi kertoi minulle kaiken. Olit poissa. En voinut käsittää. Niin äkkiä sinä minut jätit. Jätit kaikki, koko maailman. En voinut muuta kuin itkeä. Olin aivan sirpaleina. Rakkautesi, sinä, kaikki ne ihanat sanasi ovat nyt poissa. Enää minulle ei jäänyt kuin kauniit muistot, mitä kanssasi koin. Mutta muistot eivät riitä. Haluan sinut takaisin. Nyt voin vain enää muistella, muistella menneitä. Jos edes saisin kokea kanssasi ne kaikki uudestaan. Kokea kaiken. Aloittaa alusta. Olisipa minulla edes yksi mahdollisuus, sillä haluan sinut takaisin, alusta aloittaa. Sekoittaisin koko pakan uudelleen. Äitisi tuli silittämään päätäni. Hän tiesi, että tunnen samoin kuin hekin. Olin yhtä murtunut. Minulla ei ollut enää mitään, ei mitään. Äitisi antoi minulle myös kirjekuoren. Kuoreen oli kirjoitettu minun nimeni. Sitä ei ollut avattu. Avasin kuoren ja otin sen sisällä olevan valkoisen paperin pois. Aukaisin taitellun paperin ja aloin lukea sitä. Kirje oli sinulta, sinä olit sen minulle kirjoittanut. Lappu oli täynnä kauniita sanoja. Paperilla luki tarkalleen ottaen näin: ”Kävelin kanssasi pimeässä, sinä olit se valo jota olin etsimässä. Sinut vihdoin löysin, sain valonpilkahduksen elämääni. Tiedän että ikävöit minua, älä huoli, olen aina sydämessäsi. Muistot eivät ikinä kuihdu, ne eivät pakene eivätkä ilmaan haihdu. Älä siis pelkää rakkaani, olen aina kanssasi.” Tekstisi oli ihanaa. Yhtä suloista kuin sinäkin olit. Sanat eivät vain riitä sinua korvaamaan. Ne eivät korvaa sinua, eivät ikinä. Jään kaipaamaan sinua aina. En usko, että pääsen ikinä yli. Muistan sinut aina sydämessäni, aina. Muistan ensitapaamisemme, kaikki ihanat hetket, aivan kaiken. Ikävöin sinua aina.